torstai 3. helmikuuta 2011

Groundhog Day

Helmikuun toinen päivä on merkitty kalenteriin metsämurmelin päivänä. Päivän tarkoituksena on kysyä kuuluisalta Phil Metsämurmelilta kuinka kauan talvi vielä jatkuu. Tänä vuonna metsämurmelin päivä osui keskiviikolle ja kysymys esitettiin perinteen mukaan Pennsylvanian Punxsutawneyn kaupungissa. Kansantarinan mukaan talvi jatkuu vielä seuraavat kuusi viikkoa, jos metsämurmeli näkee murmelinpäivänä varjonsa. Jos murmeli ei näe varjoaan, on kevät tulossa hyvinkin pian. Ainakin Pennsylvanian suunnalla Yhdysvaltojen koillisosassa oli melkoisen talvista ja lumista luoteesta suunnanneen lumimyräkän takia, mutta metsämurmeli ennusti kuitenkin aikaista kevättä.


En tiedä pitäisikö tarua uskoa vai ei, sillä se ei välttämättä päde ollenkaan Kentuckyssa. Sää on tässä osavaltiossa tunnetusti todella kummallinen ja vaikeasti ennustettavissa. Sää voi vaihtua päivän aikana useaan otteeseen, joten aamulla liikkeelle lähtiessä on vaikea pukeutua oikeanlaisiin vaatteisiin. Syksyllä kannoinkin melkein joka päivä sateenvarjoa mukanani ihan vain siksi, että kerran erehdyin lähtemään aurinkoisena aamuna asunnoltani luennolle ilman sontsaa ja kotiin palatessani kastuin läpimäräksi. Monet paikalliset sanovatkin, että jos et pidä säästä aamulla herätessäsi, odota muutama tunti ja sää onkin jo mieluisampi. Yhden päivän aikana voi oikeasti tapahtua melkein mitä vaan ja viikon aikana oikeasti mitä vaan. Viimeisen viikon kuluessa meillä on ollut keväisen lämmintä noin 10C astetta, pakkasta noin -10C astetta, aurinkoa täydeltä taivaalta, täysin pilvistä, lumisadetta ja noin 7cm lunta maassa, vesisadetta, mutakeliä... tämä kaikki siis viikon kuluessa. Viikon aikana näkyi amerikkalaisia opiskelijoita kampuksen jalkakäytävillä t-paidoissa, shortseissa ja flipflopit jaloissaan ja toisaalta opiskelijoita pipot tiukasti korvilla ja toppatakit niskassa.